Miksi perustimme tämän blogin?
Olemme perustaneet tämän sivuston blogin perustamista suunnittelevia, aloittelevia bloggaajia ja muuten vain bloggaamisesta kiinnostuneita varten. Bloggaamisesta löytyy toki tietoa ympäri nettiä, mutta olemme pyrkineet kasaamaan kaikki olennaisimmat tiedot yhteen paikkaan.
Artikkeleistamme on erityisesti hyötyä aloitteleville bloggaajille, jotka toivovat joskus vielä tienaavansa blogillaan. Lukemalla artikkelimme aloitteleva bloggaaja saa realistisen kuvan siitä, millaista bloggaajan elämä todellisuudessa on. Pelkästään blogeja lukemalla bloggaajien elämästä voi saada turhan ruusuisen kuvan. Monen bloggaajan elämä näyttää nimittäin olevan täynnä shoppailua, muotivaatteita, täydellisiä illallisia, ylellisiä bileitä ja eksoottisia lomamatkoja. Blogissa kuitenkin yleensä näytetään vain elämän positiivinen puoli. Myös kuvat ovat monesti lavastettuja niin, että asiat näyttävät paremmilta, kuin todellisuudessa ovatkaan.
Sivustollamme kerromme muun muassa siitä, paljon bloggaamisella voi todellisuudessa ansaita ja kuinka paljon kokoaikaisesti bloggaavan tulee tehdä töitä bloginsa eteen. Kerromme myös muun muassa bloggaajan tavallisesta arkipäivästä. Tarkoituksena ei kuitenkaan missään nimessä ole pelotella aloittelevia bloggaajia.
Jos kirjoittamisesta ja valokuvauksesta nauttii, blogin pitäminen voi olla todella mukava harrastus tai jopa unelmien työ. Blogin kautta on myös mahdollista saada erilaisia etuja ja päästä kokemaan asioita, jotka eivät välttämättä muuten olisi mahdollisia. Ja jos onnistut luomaan laadukkaan ja suositun blogin, voihan tietysti olla, että pääset jopa rikastumaankin blogillasi. Kaikki on mahdollista, jos vain onnistut valitsemaan tarpeeksi monia kiinnostavan aiheen ja tuottamaan laadukkaita postauksia aiheesta säännöllisesti. Jos siis pohdit blogin perustamista, tee se ihmeessä! Ainahan voit poistaa blogisi, jos tulet lopulta siihen tulokseen, ettei se olekaan sinun juttusi. Parhaassa tapauksessa löydät kuitenkin itsellesi uuden rakkaan harrastuksen tai loistavan tulonlähteen.
Hyödynnä vinkkimme bloggaamiseen
Annamme sivustollamme myös vinkkejä, joista voi olla hyötyä niin aloitteleville kuin kokeneemmillekin bloggaajille. Lukemalla nämä vinkit voit välttää yleisimmät virheet heti alkuunsa. Tai jos sinulla on jo blogi, vinkkiemme avulla voit parantaa blogisi laatua ja tätä kautta saada blogillesi lisää lukijoita. Perehdymme muun muassa blogin idean keksimiseen, blogin yleisön määrittelyyn, blogissa käytettäviin kuviin ja laadukkaan tekstin tuottamiseen. Nämä kaikki ovat osa-alueita, joihin bloggaajan tulee panostaa, mikäli hän haluaa bloginsa kiinnostavan laajaa lukijakuntaa.
Tutustumme myös blogipostauksen kirjoittamisen eri vaiheisiin. Aloittelevan bloggaajan on tärkeää ymmärtää, että blogipostauksen luomiseen kuuluu muutakin kuin pelkkä tekstin kirjoittaminen ja kuvien ottaminen. Jos osan tärkeistä työvaiheista jättää väliin, on blogipostaus helposti hutaistun näköinen tai sen oloinen, ettei bloggaaja tunne kunnolla aihetta, josta kirjoittaa.
Kaiken kaikkiaan tavoitteenamme on niin auttaa aloittelevia bloggajia kuin myös vähentää bloggaamiseen liittyviä harhaluulojakin. Sekä tietysti tarjota tietoa bloggaamisesta ja bloggaajien elämäntyylistä tiedonnälkäiselle. Oletpa sitten saapunut sivustollemme millä mielin tahansa, toivomme, että nautit ajastasi sivustollamme ja löydät sen, mitä tulit etsimään. Kaikista eniten toivomme tietysti, että löydät sivustoltamme hyödyllisiä vinkkejä, joita voit hyödyntää blogia perustaessasi tai blogipostauksia kirjoittaessasi!